Miksi naisten laihuus on ihanne? Minkä takia nollakoko (size zero) tuntuu olevan yhä useamman teinitytön haaveena? Miten tällaiseen tilanteeseen on tultu? Ja ennen kaikkea: miten tilanteesta päästään pois???
En ole valmistautunut vastaamaan esittämiini kysymyksiin, pohdiskelen vain. Ja olen hiukan kauhuissani. Tajusin nimittäin vastikään, miten järkyttävältä ihmisen pitäisi nykyään näyttää. Luurangolta. Keskitysleirivangilta. Narkkarilta. Kuolevalta AIDS-potilaalta.
En suinkaan tarkoita, että ihmisten pitäisi olla lihavia, päinvastoin. Itseni mukaan lukien väitän, että suuren osan ihmisistä pitäisi olla huomattavasti hoikempia kuin ovat. Eivät puheet kakkostyypin diabeteksestä tai sydäntautien yleistymisestä mitään puuta heinää ole. Mutta pitäisi kai siitä toisestakin ääripäästä puhua. Se on nimittäin vähintään yhtä vaarallinen!
Koska sanat eivät tätä
asiaa riitä selostamaan, antaa kuvien puhua puolestaan.Muotimaailma on sairas.
Eikä mediakaan ole todellakaan syytön. Lehdissähän nämä mallit esiintyvät muotinäytösten lisäksi. Ja lehdissä myös melkein tavallisen näköiset naiset saadaan näyttämään sairailta. Myös niissä tavallisissa lehdissä, ei pelkästään huippumuotiin tai teinityttöjuttuihin keskittyneissä, kuten tämä lisäkuva kertoo (erityisesti käden kohtalo on kaamea...). Milloin ihmiset oikein heräävät?!



Kommentit