POLIITIKOT PYÖRITTÄVÄT MEDIAA MELKEIN JENKKITYYLIIN
Suomalaiset poliitikot ja poliittiset puolueet pystyvät melko helposti
käyttämään mediaa hyväkseen omissa kampanjoissaan. Tämä käy ilmi vasta
valmistuneesta tutkimuksestani (voit ladata sen .pdf-muodossa itsellesi myös tämän kirjoituksen alareunan linkistä
).
Suomalaiset puolueet ovat myös entistä ammattimaisempia ja
amerikkalaisempia kampanjointityyleissään. Tästä huolimatta Suomessa ei
olla vielä siirrytty kokonaan ammattimaisen poliittisen kampanjoinnin
aikakauteen. Esimerkiksi maailmalla tunnettu spin doctor –ilmiö on
Suomessa jäänyt miltei olemattomaksi. Suomalaisten poliittisten piirien
pienuus on estänyt ilmiön yleistymisen.
Puolueet käyttävät mediaa hyvin
Puolueet ja poliitikot osaavat kuitenkin käyttää uusimpia markkinointi-
ja kampanjointitekniikoita
hyväkseen. Tiedotustilaisuudet järjestetään
mietittyihin aikoihin ja suunnitellaan tarkoin näyttämään hyvältä. Jopa
kuvaajat briiffataan näyttämään poliittisia tapahtumia mediassa
puolueille mahdollisimman edullisella tavalla. Uusinta
kampanjointitietoa haetaan mm. seuraamalla muissa maissa – erityisesti
Pohjoismaissa, Saksassa ja Alankomaissa – käytäviä vaalitaisteluita.
Suomalaisia erityispiirteitä
Vaikka suomalaiset poliitikot ja puolueet käyttävätkin suurimmaksi
osaksi myös muualta maailmasta tuttuja markkinointi ja
kampanjointitekniikoita, yksi keino herätti tutkimuksen ulkomaalaisissa
tarkastajissa hilpeyttä: toimittajille suunnatut saunaillat. Niitä
pidettiin suomalaisuuden huipentumana. Tarkastajien mielestä
suomalaiseksi erityispiirteeksi nousi myös poliitisen markkinoinnin ja
kampanjoinnin kokeminen hyvin asiapitoiseksi, suomalaiseksi,
vanhanaikaiseksi, harrastelijamaiseksi, tiedottavaksi ja tylsäksi.
Kattava tutkimus
Amsterdamin yliopistossa MSc-thesis –työnä tehty tutkimus selvitti
suomalaisen poliittisen markkinoinnin ja kampanjoinnin erityispiirteitä
kuluvan vuoden keväällä, heti eduskuntavaalien jälkeen. Tutkimuskysely
lähetettiin Suomen tärkeimpien medioiden politiikan toimittajille,
puolueiden kampanjavastaaville ja poliittisia kampanjoita
suunnitelleille mainostoimistoille. Lisäksi tutkimukseen haastateltiin
Keskustan, Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja
Perussuomalaisten kampanjavastaavia sekä YLEn TV-uutisten, Helsingin
Sanomien ja Ilta-Sanomien politiikan toimitusten päälliköitä.
Käytännössä tutkimus kertoo
- millaista suomalainen poliittinen markkinointi ja kampanjointi on (ulkomaiseen verrattuna)
- kuinka ammattimaistunutta (amerikkalaistunutta) suomalainen poliittinen markkinointi ja kampanjointi on
- millaiset
toimijat tekevät päätöksiä tekniikoista, joiden avulla suomalaiset
puolueet pyrkivät tavoittamaan median edustajat ja vaikuttamaan heihin
mahdollisimman tehokkaasti
- käyttävätkö suomalaiset puolueet ammattimaisia poliittisia konsultteja (spin doctoreita) kampanjoissaan
- millaisia puolueiden käyttämät mediaan vaikuttamisen tekniikat ovat ja
- miten toimittajat reagoivat näihin tekniikoihin.
Tästä voit ladata Vivikka Richtin Spinning the Finns - Political Marketing in Finland - tutkimuksen