Maailman kuvia - Vivikka Richt

Brave New World

Aldous Huxley kirjoitti Brave New Worldin vuonna 1932. Kuten kunnon klassikon kuuluu, kirja ei ole menettänyt mitään tehostaan. Voisin päinvastoin kuvitella, että se on jopa lisännyt sitä. Nykyihminen lukee kirjan taastusti hyvin eri tavalla kuin ne, joille se alunperin kirjoitettiin, sillä ikävän lähellä nykyistä todellisuutta jotkut kirjan hirvittävät kuvitelmat ovat. Vaikkapa soma, jolla kaikki suru häipyy (A gramme is better than a damn!). Tai sikiöiden kasvatus lasisella kasvatusalustalla (pullossa). Ihmisten jalostaminen ja kloonaus. Kulutushysteria (Ending is better than mending!). Ja uusimpana ilmiönä jatkuva yhteisöllisyyden tarve (Community, Identity, Stability!).

Kirjassa yksin viihtyviä pidettiin uhkana yhteiskunnalle. Milloinkahan niin alkaa käydä nykymaailmassa? Jos et ole mesessä, Skypessä, Facebookissa, MySpacessa, Jaikussa, Twitterissä jne olet kummallinen, eristäydyt. Mitäköhän suunnitelmia haudot? Terrorismiako? Tulisit nyt sieltä jo, ihmisten ilmoille, muiden valvottavaksi. Kaikkialla, kaiken aikaa. Nyt. Ja aina.

"But I don't want comfort. I want God, I want poetry, I want real danger, I want freedom, I want goodness. I want sin." (A. Huxley, Brave New World)

Päivän hedelmä: neliömeloni

Mitäs sitä muutakaan 40 vuotta samaa työnantajaa palvelleelle työkaverille antaisi lahjaksi kuin vesimelonin. Neliömäisen, toki. Sillä niitä on kuulemma vaikea löytää (ai ihanko totta...?). Ei kun totta puhuen.

Neliömäisiä vesimeloneja arvostetaan Japanissa eritysesti lahja'esineinä'. Arvostetaan siksi, että ne ovat kalliita. Kalliita siksi että niitä on vaikea kasvattaa. Vaikea siksi että ne kasvavat neliömäisen lasipurkin sisällä. Neliömäisen siksi että niistä tulisi neliön mallisia. Japani. Ihmemaa. Siellä se kasvaa tämä shikaku suika.

Päivän biisi: Let thy will be done

Von Hertzen Brothers kolahti ensikuulemalta - kovaa. Vanhana (?) progediggarina ja ikivanhana (??) etnomusikologina uskomattoman monisyinen melodiikka, stemmalaulu ja rytmin vaihtelut ne ne vasta ovat nannaa. Oikeastaan en pysty valitsemaan VHB:n tähän mennessä julkaisemilta kahdelta levyltä yhtä biisiä parhaaksi, mutta hienon videonsa ansiosta tämä jotenkin nousee esiin...

MSc -thesis -projektini täällä Amsterdamissa lähenee jo loppuaan (luojan kiitos...), juuri tulin jälleen yhdestä tapaamisesta yliopistolta.Jotenkin sekin tuntuu hyvältä syyltä juuri tämän biisin valitsemiselle, heh. Biisi muuten löytyy myös täältä.

Let thy will be done / von Hertzen Brothers

Ukko ja sen ilma

Ei minulla ole mitään vastaan Ukkoa, sitä, joka ylijumalankin nimellä tunnetaan. Ei sen paremmin mitään vastaan ilmaa, jota ehkä paremmin tässä yhteydessä voisi kuvailla sanalla sää.

Yhdessä tuo Ukko ja ilma kuitenkin muodostavat parin, joista en erityisemmin välitä. Niin lapselliselta kuin se ehkä kuulostaakin, pelkään ukonilmaa kuin... ööh... 'ruttoa' kuulostaa vähän oudolta, sillä ei kai sitä ole Euroopassa enää ollut kuin herratiesmilloin. Sanotaan siis näin: pelkään ukkosta ihan p****leesti. Vaikken yleensä moisia sanontoja viljelekään.

Ukkonen on kuulemma hieno luonnonnäytelmä. Niin varmaankin. Sängyn alta seurattuna se saattaa vielä menetellä, mutta ikkunan lähelle minua ei saa kiskomallakaan Saati parvekkeelle tai vastaavalle.

On tähän selityskin. Tai selityksiä. Ensinnä tietysti sukurasitus: kun omistaa hiukan pöljiä sukulaisia, joista mainittakoon esim. isoäiti joka nukkui vaatekomerossa jos oli ukonilma, on aika suuri todennäköisyys päätyä pöljäksi itsekin.

Toisekseen kokemus 1: lapsena asuimme vanhassa pappilassa, jota ympäröivät valtavat, yli 100-vuotiaat puut. Yhden ukonilman aikana räjähti. Yksi isoista koivuista halkesi kahtia, syttyi palamaan, tuhoutui. Tuhotyön tekijä tuli myös meille sisälle: olen tuijottanut pallosalamaa 'silmästä silmään', kolmen muun ihmisen tehdessä saman asian samassa tilanteessa. Ei siis ole kyse kuvittelusta. Samainen salama muuten hajotti jokaisen verkkovirrassa olleen sähkölaitteen talossamme.

Ja vielä kokemus 2: jokainen tamperelainen tietää, että kun ukkonen saapuu kaupunkiin, se ei löydä helposti ulos, koska järvet ovat esteenä. Erään jättiukkosen aikana salamat iskivät silloiseen asuintalooni Hatanpään valtatiellä niin monta kertaa, että luulin tulevani hulluksi talon täristessä ja ikkunoiden helistessä. Piilouduttuani eteiseen (ainoa ikkunaton tila) pääsin seuraamaan, kun kipinät sinkoilivat vanhoissa sähköjohdoissa. Talon sähkölukot sulivat kiinni.

Hieno luonnonnäytelmä. Niin kai sitten. En vain taida kuulua kohderyhmään. Myöskään täällä Amsterdamissa, missä ukkoset ovat miltei koko vuoden ajan seurana.

Päivän... lainaus

Tästä päivästä eteenpäin tällä blogilla on virallisesti uusi kategoria eli 'Päivän'. Se saattaa sisältää ihan mitä tahansa, se vain varoitukseksi. Eikä se ilmesty tänne suinkaan joka päivä. Tai ehkä ilmestyykin, mistä sen voisin tietää, vielä.

Aloituksena mainointa tavaraa lienee otsikon mainitsema asia, lainaus. Luotan muiden viisauteen, kun oma tuntuu ruostuneen tässä ainaisessa sateessa. Siispä, täältä pesee:

"Being right too soon is socially unacceptable." Robert A. Heinlein

Jos miehen kirjat eivät ole vielä tuttuja, suosittelen aloitusta 'Tuomiopäivän komedia' (Job: A Comedy of Justice) -teoksella. Mikä nautinto! Ja kun sitten olet lukenut myös mm. kirjan 'Kissa muurin läpi' (The Cat Who Walks Through Walls), tiedät miten tämän postauksen kuvitus liittyy aiheeseen... :) 

Kirjoitus nro 100

Nyt ärsyttää. Huomasin, että tämä on (vasta) sadas kirjoitukseni, eikä minulla ole mitään älykästä sanottavaa. Alkaa ilmeisesti hiukan Hollanti hermostuttaa. Silloin olisi kai parasta pitää suunsa supussa, mutta mutta...

Kun joka päivä sataa.

Kun kaupunki on niin täynnä turisteja, että ei kääntymään mahdu.

Kun pyöräilijät ajavat päälle.

Kun ruoka on vain leipää.

Kun juoma on joko jugurttia tai maitoa.

Kun coffee shop'peja pidetään hyvänä asiana.

Kun terveelliset elämäntavat tarkoittavat tupakan kanssa nautittua tuoremehua.

Kun ainoa oikea tapa elää on hollantilaisten oma tapa.

Kun ihmisen ääni on ainaki 50 dB kovempi kuin missään muualla.

Kun ihmisillä on kamala etupurenta kielen vaatimien äänteiden takia.

Kun silmiä särkevä 'oranje' on joka paikassa.

Kun kielen kuunteleminen sattuu korviin.

Kun huumesienet ovat laillisia.

Kun ihmiset ovat tylyjä ja ärsyttäviä.

Kun mikään ei toimi niin kuin pitäisi.

Silloin pitänee ottaa itseään niskasta kiinni ja ajatella positiivisesti: ei se ole maasta kiinni, vaan omasta asenteesta. Jep. Olen asennevammainen. Mutta se on vain ohimenevää, onneksi, tiedän sen jo kokemuksesta. Ajattelin vaan, että yllä oleva on hyvä purkaa tähän sadanteen postaukseen, jotta seuraavat sata voivat taas olla järkevämpää tavaraa. Sillä on niitäkin, jotka rakastavat Amsterdamia.